Museossamme voi aistia aidon -40, -50, -60 luvun jo heti pihalle saapuessasi pontikkapannuineen ja "Badding" kioskeineen.

MaataloustarvikettaNimestä huolimatta museo ei ole pelkkä automuseo, vaan kokoelmat koostuvat koneiden osalta lähinnä autoihin, traktoreihin, mottoripyöriin ja mopoihin. Lisäksi on kaikkea mikä ikinä autoiluun ja koneisiin on liittynyt, vanhoista ohjekirjoista ja rekisterikilvistä, aina polttoainemittareihin asti. Samoin löytyy laajat kokoelmat entisajan keräilykohteita; tarroja, kahvi- ja keksipakettien mukana tulleita keräilytuotteita ym. jotka liittyvät autoihin. 


Wanhaa elektroniikkaaMuseo toimii Perniön Ylikulman vanhassa meijerissä. Museo on perustettu jo vuonna 2003 kattaen tällä hetkellä n. 40 kappaletta autoja, 5 traktoria ja n. 10 kappaletta mopoja ja moottoripyöriä. Lisäksi "sarvitraktoreita", eli puutarhatarktorien edeltäjiä. Myös maamoottorit ovat esillä museossa. Vanhimmat ovat  vuodelta 1912. Kaikki moottorit ovat käyntikunnossa ja esim. perinteisillä Kesäpäivillä näiden kanssa tehdään työnäytöksiä.

Vanhin museon autoista on vuodelta 1948 oleva Vauxhall. Erikoisuutena on ruotsalainen, maailman ainoa telaketjuauto vuodelta 1932, ollut aikanaan Suomen Postin käytössä  Lapin tiettömillä taipaleilla.